Vuosikertomus 2005
IBX laajeni kaikilla markkinoilla – kasvusuunnitelmat jatkuvat vuodelle 2006

Vuoden 2005 nettotulot kasvoivat 55 prosenttia nousten 20,3 miljoonaan euroon. Puhdas liikevoitto ennen poistoja oli 1,6 miljoonaa euroa.  IBX on vahvistanut asemansa Euroopan johtavana hankintaratkaisujen toimittajana. IBX:n toimipisteissä viidessä maassa on yhteensä 180 työntekijää, jotka palvelevat asiakkaita 48 maassa. IBX suunnittelee kasvun jatkuvan vuonna 2006. Suunnitelmiin kuuluu myös strategisia hankintoja tärkeillä markkinoilla. 

ha
IBX:n toimitusjohtaja Hans Ahlinder

 

Monivuotisten tilaussopimusten ansiosta IBX:n tilauskanta vuodelle 2006 on jo nyt ylittänyt vuoden 2005 nettotulot. IBX:n kautta kanavoitujen ostojen volyymi kasvoi 4.4 miljoonaan EUR (3.0).

"IBX:n kasvu jatkui tasaisesti koko vuoden 2005. Olemme jatkaneet yhteistyötä vanhojen asiakkaidemme kanssa sekä hankkineet uusia, kansainvälisesti merkittäviä asiakkaita, kuten IKEA, Hydro Aluminium ja LEGO. Olemme myös onnistuneet saamaan lisää lahjakkaita työntekijöitä, mikä vahvistaa asemaamme Euroopan suurimpana hankintaosaajana", IBX:n konsernijohtaja Hans Ahlinder selvittää.

Viime vuonna hankittu saksalainen sähköisen ostamisen palveluntarjoaja trimondo on onnistuttu integroimaan yritykseen, ja se toimii nyt IBX:n tytäryhtiönä. Vuoden 2005 viimeisellä puoliskolla IBX käynnisti kaksi strategista projektia: uuden sukupolven hakukoneen ja sisällön hallinnan järjestelmän sekä uuden integraatioalustan kehitysprojektin. IBX:n kansainvälistä laajentumista tukee myös SAPin kanssa tehty pitkäaikaissopimus.

"Liiketoiminta kehittyy positiivisesti ja strateginen yhteistyö SAPin ja merkittävien eurooppalaisten yhtiöiden kanssa luo vankan pohjan IBX: tulevaisuudelle. Tulemme laajentamaan Euroopassa, ja suunnitelmissa on 30 prosentin kasvu vuonna 2006. Etsimme myös uusia hankintakohteita, jotta asemamme Euroopan johtajana vahvistuisi entisestään", IBX:n konsernijohtaja Hans Ahlinder kertoo.

IBX:llä on ostavia asiakkaita yli 80 (50) ja luettelotoimittajia 1 318 (661) kaikkiaan 48 maassa (37). Vuoden 2005 aikana IBX laajensi yhteistyötä Volvon ja Skanskan kanssa ja allekirjoitti uudet sopimukset IKEAn, LEGOn, Hydro Aluminiumin, Kööpenhaminan lentokentän ja Helse Sörin kanssa. IBX on solminut sopimuksen myös PP Connectin kanssa (PP Connect keskittyy sellu- ja paperiteollisuuden sähköisiin hankintoihin). M-real, Stora Enso ja UPM-Kymmene ovat solmineet IBX:n kanssa pitkäaikaissopimuksen sähköisen hankintaratkaisun integroimisesta yrityksiin.

Lisätietoja:
Hans Ahlinder, IBX:n konsernijohtaja, puh: +46 70 513 65 79
Torbjörn Enström, IBX:n talousjohtaja, puh: +46 8 5030 4223
Peter Lageson, IBX:n markkinointijohtaja, puh: +46 703 75 51 05

IBX
IBX on Euroopan johtava sähköisten hankintaratkaisujen ja palvelujen tarjoaja. IBX tarjoaa suurille ja keskisuurille organisaatioille kattavan asiantuntemuksen ja työkalut hankintatoiminnan tehostamiseen. IBX:n ratkaisu sisältää hankintastrategian, strategisen ja operatiivisen ostamisen sekä sähköisen laskutuksen. IBX työllistää 180 henkilöä ja toimii Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Saksassa, ja Tanskassa. IBX:n asiakkaita ovat muun muassa Skanska, Finnair, Kuopion seudun hankintatoimi, Ikea, Lego, Ericsson, Volvo Group, Novo Nordisk, SEB, Lufthansa, Norjan valtio sekä Arla Foods. Lisätietoja osoitteessa www.ibxeurope.com.





 


 

Documents for download

icpdf

IBX Services and Solutions

Complete overview oc IBX Services and solutions including financial information