Ostaminen suurten muutosten edessä

 

Ostaminen on kehittymässä tapahtumakeskeisestä suhdekeskeiseksi. Nykyään ostamisessa on kyse yhä enemmän myös arvoista, professori Arjan van Weele kertoi IBX:n henkilökunnalle Tukholmassa hiljattain pitämässään seminaarissa.

Van-Weele_in-text_2

Professori Arjan van Weele

 

"Ostamiseen on tulossa suuria muutoksia. Uudenlaiset ajattelutavat johtavat uusiin liiketoimintamalleihin. Meidän on ryhdyttävä tekemään asioita kokonaan uusilla tavoilla", professori van Weele ennustaa.

Seminaari oli IBX:n henkilöstön koulutustilaisuus, jonka tarkoituksena oli luoda työntekijöille yleiskuva ostamisen tulevaisuudesta. Tilaisuutta varten Tukholman toimistoon oli kutsuttu puhumaan yksi ostamisen guruista, Arjan van Weele, strategisten ostojen professori (NEVI) Eindhovenin teknillisestä yliopistosta.
"Suhde toimittajaan on erittäin tärkeä. Nykyään on paljon tuotteita, joita ei voida kehittää ilman toimittajapuolen asiantuntijoiden apua, ja tämä suuntaus tulee yleistymään. Hyvä suhde toimittajaan tulee entisestään vahvistamaan asemaa kilpailuetuna", professori van Weele kertoi.

Ostamisen käsitteen määritteleminen vaikeutuu jatkuvan muutoksen myötä. "Ostaminen kehittyy koko ajan, ja pikku hiljaa ostamisen perinteinen merkitys muuttuu harhaanjohtavaksi. Ehkä tulevaisuudessa termi onkin nimettävä uudelleen", professori van Weele pohtii.

Pelkistetyimmässä muodossa ostamisessa on kyse tilaamisesta esimerkiksi Internetin kautta. Kyse ei niinkään ole neuvotteluista, vaan toimittajan ehtojen hyväksymisestä. Kehittyneimmässä ostamisen muodossa puolestaan kyse on ”Extended Enterprise Managementista”, jossa toimittajia kohdellaan kuin he olisivat kiinteä osa yrityksen omaa organisaatiota.

Näiden äärimuotojen – tilaamisen ja Extended Enterprise Managementin – väliin sijoittuu muita ostamisen muotoja. Professori van Weelen luettelo näyttää seuraavalta:

  • Tilaaminen (ordering). Tilaaminen, esimerkiksi Internetissä, ei sisällä lainkaan neuvotteluja.
  • Ostaminen (buying). Verrataan hintoja ja valitaan paras tarjous.
  • Operatiivinen ostaminen (procurement). Tarkastellaan myös laatua, ei pelkkää hintaa. Kokonaiskustannuksilla on merkitystä suhteessa tuotteen käyttöikään.
  • Strateginen hankinta (sourcing). Etsitään uusia ostotapoja ja toimitaan markkinoiden parhaiden toimittajien kanssa. Koska tieto on digitaalisessa muodossa, ostoja voidaan tehdä kaikkialta maailmasta, joten toimittajan sijaintipaikalla ei ole merkitystä.
  • Toimitusketjun hallinta. Toimittajia hallitaan kiinteänä osana liiketoimintaa.
  • Arvoketjun hallinta. Toimittajat tukevat yrityksen markkinointistrategiaa.
  • Extended Enterprise Management. Toimittajia hallitaan kiinteänä osana yritystä.

Havainnollistaakseen viimeistä ja tärkeintä kohtaa, professori van Weele kuvaili kiinalaisyritystä, jossa hän oli äskettäin käynyt. Yrityksellä oli neljä kertaa suurempi ulkoistettu tehdas kuin sen omassa omistuksessa oleva tehdas.
"Tukitoimintoihin ja sisäisiin valmistajiin keskittyvien osto-osastojen lisäksi yrityksellä oli myös pelkästään ulkoisiin valmistajiin keskittyvä osto-osasto. Tiettyjen työntekijöiden tehtävänä oli siis varmistaa, että toimittajista huolehdittiin asianmukaisesti. Tällaista toimintaa tullaan varmasti näkemään tulevaisuudessa enemmän."

Nykyisin eri teollisuudenalojen ja yritystenkin välillä on suuria eroja ostotoimintojen hallinnassa.
"Vain osa yrityksistä on ymmärtänyt tämän muutostarpeen, mutta samaan suuntaan yritysmaailmassa ehdottomasti edetään", professori van Weele ennustaa.

Tulevaisuudessa hankintatoiminnan on olennaista palvella liiketoimintayksikköjä paremmin.
"Niin tehdäkseen sen tulee kehittyä, ja tähän muutokseen IBX tarjoaa tarpeelliset työkalut, joiden avulla yritykset pääsevät tässä suhteessa eteenpäin", professori van Weele luonnehti lopuksi.
 

 

 

 




 

 

Documents for download

icpdf

IBX Services and Solutions

Complete overview oc IBX Services and solutions including financial information